Sivut

tiistai 20. marraskuuta 2012

OMENAPUITA

Puutarhassani kasvaa kuusi omenapuuta: Huvitus, Melba, Punainen Kaneli, Lobo ja Åkero. Yhden puun nimeä en tiedä, Antonovkan muistan joskus ostaneeni. Nimetön puu jo kaadetun tapaan on istutettu 30 vuotta sitten ja  koki kohtalonsa vesimyyrän eväänä. Tämänkin juurakon jätin vuosiksi oman onnensa varaan. Uusia kukkapenkkejä tehdessäni siirsin juurakon uuteen paikkaan ja kas kummaa, sekin virkistyi ja on nyt tuuhea yli parimetrinen omenapuukokelas. Yhtään kukkaa ei vielä ole näkynyt, ehkä jo tulevana kesänä sekin kukkii. 

Melbassa on suuret lehdet ja niitä on paljon. Puu kasvaa suureksi ja tekee isoja kirkkaanpunaisia omenoita ja paljon. Useana vuotena niin paljon, että kaikki haravan ja harjanvarret on jouduttu ottamaan oksia tukemaan. Melba taitaa olla komeasta koostaan huolimatta aika hauras puumassaltaan, sen jouduin jokunen vuosi sitten kokemaan. Omenapuun juurella oli mansikkamaa. Perkailin sitä loppukesällä ja ihailin valtavaa kypsyvien omenoiden määrää Melbassani. Puhelimeni oli sisällä ja joku vaisto kuiskaili hakemaan sen. Samalla käynnillä käytin Hymy-koiraani pienellä pissalenkillä. Katsahdin kotitieltä työmaatani  ja maisema näytti hiukan oudolta. Paikan päällä kauhistuin: Melbani oli haljennut kahtia ja puolet isosta puusta omppoineen päivineen romahtanut mansikkapenkin päälle. Aikaa poislähtemisestäni oli kulunut viitisen minuuttia, siellä olisin ollut puun alla ja ilman puhelinta. Poimin puoliraa´at omenat talteen ja keittelin mehuksi. Ei siitä yhtä maukasta tullut kuin kypsistä omenoista tehden.
Puolikas puuta jätettiin jatkamaan kasvuaan vinona torsona. Isoa repeämää yritin parantaa haavanhoitoaineella.
Melbani kukkii edelleen runsaasti ja tekee paljon suuria herkkuomenoita. Olen säilönyt niitä jääkaappiin paperiin käärittynä jouluksi useina vuosina.
Tänä vuonna Åkerokin teki ensimmäisen satonsa, kolme ämpärillistä isoja kullanpunaisia, kovia, erikoisen makuisia omenia. Nekin odottavat jääkaapissa lopullista makuaan.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

"SYKSYLLÄ KAIKKI ON TOISIN"

Vai onko? Näitä pimeitä, sateisia syksyjä on tällä Mummukalla takanaan aika monta, yli 60. On niitä kirpeän kuulakkaita ja aurinkoisiakin syypäiviä nähty. Tänä syksynä vähemmän. Viimeiset puutarhahommat saatiin tänään tehtyä loppuun. Aiemmin syksyllä jouduttiin kaatamaan ensimmäinen istutettu omenapuumme, Valkea Kuulas tai Antonovka. Tuntui pahalta ihan sydänalassa asti. Istutin sen 1978, ensimmäisenä kesänä uudessa puutarhassa. Muutama kevät myöhemmin ihmettelin puun kasvamista vinoon, yritin suoristaa sitä ja se jäikin käteeni. Vesimyyrä oli syönyt sen irtipoikki maanrajasta. Kyllä harmitti. Jätin juuren maahan, muutamaa vuotta myöhemmin siirsin juurakon talon nurkalle kasvamaan ja vahvistumaan. Ja sitä se teki. Kalutusta juuresta kasvoi komea puu, kymmenen viimeistä vuotta se on kukkinut komeasti ja tehnyt valtavat määrät viisisenttisiä kirpeänmakuisia omenia. Olen käyttänyt ne mehuihin. Muutaman vuoden aikana on puihini pesiytynyt kiusallinen vaiva, muumiotauti. Tällä puulla oli enää koristearvo keväisellä kukinnallaan joten "jalompien" lajikkeiden säästämiseksi päätimme kaataa puun. Oksasilppuri on saanut laulaa monta päivää.