Sivut

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

SYYSOMENAT ON NYT SYÖTY

Syksyllä jääkaappiin tallennetut Melbat, Lobot ja Åkerot on nyt syöty. Åkeroihin oli kehittynyt aivan erinomainen aromi, sitä ei vielä puustapoimittuna olekaan. Melba oli myös maukas, mutta joissakin Loboissa oli mustumaa  sisällä.. Ulkonäkö oli kaikissa laaduissa säilynyt aika hyvänä talouspaperin sisällä.

Takarivissä punaisin on Melba, sattui pieni yksilö lautaselle, yleensä Melbani ovat ison nyrkin kokoisia ja hehkuvan punaisia. Puunkin lehdet ovat tavallista isompia.
Melban vieressä on kaksi Loboa, niissä ei näy tyypillinen punaposkisuus.
Ensimmäisen kunnon sadon Åkerot kasvoivat kookkaiksi, tyypillinen kantakin on aika iso.
Punaista kanelia en säästänyt talveksi, siitä tein hilloja ja mehuja.

"ISOÄITI" lähetti ensimmäisenä siemenluettelonsa, sieltä olenkin tilannut muutaman vuoden välein siemeniä. "Isoäidin" siemenistä sain kasvamaan kiinankärhön, sen keltakukkaisen. Japaninkärhö, aikainen, sinikukkainen tahtoo saada vitsauksekseen jonkun toukan, joka syö koko köynnöksen nopeasti lehdettömäksi. Tolu- tai mäntysuopaliuos tehoaa näihin toukkiin huonosti.
"Isoäidin" siemenistä olen kasvattanut myös  marunan ja isohirvenjuuren.
Maruna on hyväntuoksuinen vanha lääkekasvi, se kasvaa aika tuuheaksi ja komeaksi hopeanharmaaksi pöheiköksi. Minulla se kasvaa kukkapenkin takareunalla. Siirsin osan juurakkoa syyskesällä uuteen paikkaan, saapa nähdä viihtyykö kosteammassa kasvualustassa.

Parin viikon kuluessa alan viritellä kasvualustoja kuntoon, aluksi kylvän paprikat. Tänään jo teki mieli kylvää pitkien makeiden paprikoiden siemeniä kun pilkoin paprikoita salaattiin.
Ehkä odottelen vielä tämän tammikuun loppupuolelle kylvösteni kanssa.