sunnuntai 1. syyskuuta 2013

"SYKSY JO SAA, PUISTAKIN LEHDET POIS PUTOAA"

Syyskuu alkoi, pientä sadetta on tänään tihrutellut. Syksy on minulle mieleistä aikaa, puutarha on elokuun aikana kehitellyt upeat värit. Omassa puutarhassani siitä pitävät huolen nurkkapaikkoihin kasvattamani köynnöskrassit. Näin syksyaikaan ne levittäytyvät erivärisine kukkineen kukkapenkkien ja kantojen koristeiksi. Niissä on joku erityinen hehku hämärässä illassa.
Kukkapenkit ovat uupuneen näköisiä, ovathan kukkineet ahkerasti koko kesän, kukin laji vuorollaan.
Tänä kesänä kaikki kävi nopeasti - puutarhan loisto kesti lyhyen aikaa.

Puutarhassani ei ole näkynyt aiemmin yhtä yleistä tuholaista -karviaispistiäistä. Nyt näkyi. Neljän puskan  oksan lehdet oli syöty tuiki tarkkaan heinäkuussa. Heitin vähän myrkkyä joukkoon, tuloksista tulevalle satokaudelle en tiedä, aiemmin ei ole tarvinnut myrkkyjä käyttää.
Kasvimaan satokin on jo korjattu. Kurkkuja saatiin taas monta ämpärillistä, tuoreena niitä on yritetty tälläkertaa syödä puputtaa, osa on jaettu poikien perheisiin. Kurkkusalaattia on vielä viimesadostakin jäljellä. Nyt en sitä tehnyt.
Kesäkurpitsa Åkero-omenapuun juurella äityi kasvamaan kilpaa omenapuun latvuksen kanssa. Vähän omenapuu voitti. Åkero sai kasvuseurakseen myös salkopavun, sitäkin satoa sain kerätä omenapuun latvaoksilta asti. Kuvia en saanut siitä ihmetyksestä  ilmentämään.
Maissit ovat taas mahtavia, maisseja olen saanut jo kerätä ja maukkaita ovat.
Omenasato on hyvä ja riittävä, eli ei ylitarjontaa. Huvitus on kypsä, tulevalla viikolla teen ne mehuksi, Punakaneli saa vielä kypsyä rauhassa, Melballa, Lobolla ja Åkerolla ei ole  kiiretta kypsyä.
Kasvihuoneessa tomaattisato on osittain kypsynyt ja poimittu ruokapöytään, paprikat ovat tumman vihreitä, punertuvat aikanaan. Pensaspapuja kasvatin kasvihuoneen seinustalla. Päivittäin olen kerännyt kourallisia ja heittänyt niitä ruokien joukkoon. Herkkuruokaa on keitetyt pavut, pannulla paistettu tuore sipuli ja vähän kuivettunut hapanleipä. Hapanleipä paistetaan pienessä öljyripauksessa, lisätään sipuli ja tilkka vettä ja sopivasti suolaa, lisätään pavut. Hyvää on.
Viinirypäleet kasvihuoneessa ovat tänä kesänä olleet erityisen makeita, niitä poimin aina tertullisen naposteltavaksi kun käyn toivottamassa tomaateilleni hyvät yöt...
Terassin ulko-Zilgakin teki tänä kesänä ensimmäiset kuusi pientä terttuaan. Muutaman päivä jälkeen ovat kypsiä syötäväksi