sunnuntai 24. toukokuuta 2015

MUMMUKAN JUTUT ON NYT JUTELTU

Tänään on tullut häärittyä puutarhassa aamukymmenestä iltaviiteen. Välillä ehdin käydä Puolison valmistamalla grillimakkara/salaattilounaalla kesähuoneessa.

Sain kylvettyä lavoihin porkkanat, mangoldit ja fenkolit, sitä halusi Puoliso.
Sipulit on vielä ostamatta.
Perunatkin vasta istutin, olin unohtanut ne kesähuoneen pöydän alle itämään.
Pavut esikasvatan ja niille olen varannut kasvupaikaksi kasvihuoneen vieren.
Purjontaimet ostan torilta.
Kaalit saavat jäädä minulta kasvattamatta, en siedä niitä toukkia. 

Kasvihuoneeseen istutin tomaatintaimet pikkuämpäreihin, niitä sain talouskeittiöltä. Puoliso porasi pohjiin reiät, täytin ämpärit mullalla, lisäsin vähän kanankakkarakeita ja pikkutaimet niihin kasvamaan. Tomaatintaimia on kolmisenkymmentä, osa ulkotaimia, osa kasvihuoneessa kasvatettavia.


Kurkuntaimet istutan samanlaisiin ämpäreihin.
Sanovat, että kurkut ja tomaatit eivät viihdy samassa tilassa, mutta aion laittaa molempia kumpaankin kasvihuoneeseen. Katsotaan kummassa on parempi sato.
Melonitkin odottavat ämpäriinpääsyä.
Netistä löytämien istutusvinkkien mukaan olen idättänyt siemenet lautalla, kissanhiekassa, taimimullassa ja kääreessä.
Kesäkurpitsat ja maissit itivät kääreessä hyvin ja nopeasti.
Maissit ja osan kurpitsoista istutin jo viime viikolla ulos.
Kissanhiekassakin itäminen alkoi hetimiten ja tulikin kiire niitä istuttaa multiin.

Parsassa on taas muutamia pötkylöitä, siemenestä istutetut ovat honteloita, mutta jo 20 senttisiä.
Parsapenkin vieressä on pari lavakaulusta odottamassa siemeniä tai taimia.
Mutta kun...
Toisen lavakauluksen ovat vallanneet nämä:
Tänään vein näitä lintujen sunnuntaiateriaksi useamman kymmenen yksilöä.

Yhdellä lapionpistolla pinnalle nousee jopa kymmenen otusta osa peukalonkokoisia ja -vahvuisia, osa vasta "poikasia". Näitä on pesinyt tällä samalla paikalla jo yli kymmenen vuotta. Kun ne ensimmäisen kerran "kohtasin" löysin oikean pesän, niitä oli satoja, keräsin muutaman purkkiin ja vein torimyyjälle näytille. 
"Mitä nää on? Syökö ne mun taimien juuret? Millä ne hävitetään?"
Myyjä sattui olemaan vain kukka-asiantuntija, eikä tiennyt toukkaeläimistä mitään.


Näitä kultakuoriaisia lentelee pihallani oikea suku ja luulenkin tämän huonostikuvatun kuoriaisen olevan tulevan toukkapopulaation kantaemo.

Viemärikaivannon runtelemalle takapihalle olen istutellut tontilta löytyneitä vaahteroita, pikkukoivuja ja kuusentaimia. Toivottavasti pääsevät kasvun alkuun.

Talvella tilasin Viherpeukaloilta satasen satsit taimia. Sain ne jo istutettua ja hyvin ovat lähteneet kasvamaan.
Tänään siirsin joriinitkin ulos.
Ulkopöydillä on parit orvokkiruukut, samoin ovipielessä.
Alkuviikolla haen ikkunakukkalaatikoihin perinteiset pinkit petuniat.
Suursäkki multaa riittää koko kesäksi, lisäksi olen ostanut vain kesäkukkamultaa kolme säkkiä.
Rahaa on mennyt tähän mennessä 250€.Se saa riittää.


Mummukka kiittää lukijoita ja siirtää blogin osoitteeseen:

www.annelipunneli.blogspot.com

Eli Rouva Myttynen muistelee vastaisuudessa myös puutarhatekemisiään.



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

NÄPERTELYÄ JA HAVAINNEPIIRROKSIA

Puoliso-herra Kukkaro viettää uuden ikävuosikymmenen alkamista. Annettiin lahjaksi uusi grilli. Pahvilaatikossa.

Kokoaminen on odottanut sopivaa hetkeä ja eilen se sitten oli.
 Rippikoululainen saatiin avuksi ja ohjekirjaa lukemaan.
Minun tehtäväksi tuli -tietenkin- tavaroiden purku pakkauksista ja jälkien siivoaminen.
Kolmisen tuntia miespuoliset näpräilivät grilliä kokoon. Valmista tuli, ylimääräisiä ruuvejakin jäi. Saatiin huokaista helpotuksesta kun tämäkin urakka valmistui. Kiittelin näitä kädellisiä tekijöitä.
Kesäkeittiö-Makkarabaari- sisustetaan uuteen uskoon ja viimeistään Vappuhulinoihin saadaan "herkkuja ruokapöytään" pihakeittiön puolelta.

Tänään on ollut sopiva tuokio taas haravoida pihamaita kuntoon. Eilen annostelin messuilta ostettua luomuhevonp:tä/ hevonluomu:ptä viiniköynnöksille. Lisäsin niille myös havu/rodomultaa ämpärilliset kullekin ja katteeksi oksasilppua.

Innostuin piirustamaan lasten liiduilla kesäkatokseen pyöreän pöydän mallia ja kuinka monta istumapaikkaa sen ympärille voisi saada.
Käytin mallina toisen ruokailuryhmän tuoleja.
Pöydän halkaisijaksi kaavailen 180 cm. Silloin ympärille mahtuisi kymmenen istujaa. Sekään ei vielä riitä edes omalle porukalle jos enemmistö on paikalla.

Puoliso-herra Kukkaro oli päivän vaalilautakunnassa ja ruokatauollaan ei paljoa  ehtinyt kommentoida piirroksiani. Hiljaista myöntymistä on kuitenkin havaittavissa, kuulin hänen itsekseen pohtivan mistä materiaalista ja millä asettelulla pöytää voisi rakennella.

Tämä onkin jo puoli voittoa.



perjantai 17. huhtikuuta 2015

PALKINTOLIPUILLA MESSUILTIIN

FB:ssä klikkasin PUUTARHA.net sivuston "tykkää" ja voitinkin kaksi lippua Supermessuille. Harvoin olen mitään voittanut. Houkuttelin Puolison -herra Kukkaron mukaani.
Väkeä oli taas tiheästi vaikka olimme paikalla jo heti avajaisten aikaan. Reittimme ei osunut esiintymislavojen lähelle joten vinkit jäivät kuulematta.

Aiempina vuosina mukaani on tarttunut ulkolaisia ihmekukkajuurakoita, nyt en niistä piitannut, tuskin vilkaisinkaan niihin lavoihin. Ne eivät oman puutarhani penkkeihin oikein istu.

Yrttitaimitarjontaa oli monessa paikassa. Taas jätin ostamatta, omissa yrttipenkeissä kasvaa ja rehottaa lipstikkaa, venäläistä ja ranskalaista rakuunaa, timjamia, oreganoa, iisoa, ruohosipulia, persiljaa ja parsaa.
Yksivuotiset basilika ja sitruunamelissa ovat jo taimilla.  Salvia ei talvesta selvinnyt, sitä on hankittava. Ja suolaheinää, se on mukava lisä salaateissa.

Puutarhakalusteitakin vilkaisimme. Totesimme ne liian suuriksi ja jopa meidän oloissa vaikeasti säilytettäviksi.
Parhaita ovat pinottavat ja kokoonmenevät kesäkalusteet. Oma tavoitteeni oli katsella riittävän isoa pyöreää ulkopöytää jonka ympärille mahtuisi ainakin kuusi tuolia. Nykyisissä tuoleissa on kädensijat ja on meidän porukalla hiukan ahdasta pujotella paikalleen pitkän pöydän äärellä. Ehkä saan Puolison värkkäämään sopivan pöydän, tarpeet jo nurkista löysin, eli ison rautaisen vanteen. Siihen kun lisää tukevat jalat ja niin edelleen, saatamme saada tarpeeksi ison pöydän sakillemme.

Messuilta ostoskassiin Puolison bongaamien yrttijuustojen  lisäksi ostin Suklaatilan Tyrni-, mustikka- ja puolukkasuklaata. Ja erittäin tarpeellisen pesumopin varasienen. Vain sillä saan koirankarvat villamatoista poistettua.
Hevonluomup:täkin ostettiin säkillinen. Sitä laitetaan viiniköynnöksille, marjapensaille ja tomaateille.
Lyijykynä jäi joltakin osastolta matkaani. Kirjoitin sillä kilpailukupongin.

Olosohvasta haaveilen kesäkatoksen alle. Tarvikkeita sen tuunaamiseksi olen taas nurkistani löytänyt.
Mitään ei tarvitse kaupasta ostaa, luulisin.

Puolison syntymäpäivälahjagrilli on vielä kokoamatta. Jokainen, joka on joskus grilliä koonnut, tietänee sen pikkunippelien määrän mitä kokoamisessa tarvitaan. Meillä se kootaan kesähuoneessa ja sekin huone pitäisi saada viikonvaihteeksi siistittyä kesäkuntoon Puolison pippaloita varten.

Istuttelin torstaina kasvihuoneessa taimet uusiin multiin, vielä oli viileä siellä istuskella. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi räntää. Taimilaatikot laitoin muoviseen pienoiskasvihuoneeseen, siellä ovat lämpimässä ja valossa. Toivottavasti tuuhettuvat. Idätin muutamat tomaatit idätyslautoilla, muutamassa päivässä itivät ja jo ovat päässeet nekin multiin.

Viikolla kaadettin vänkyrä koivu. Ohuista oksista olisi saanut paljon materiaalia risutöihin, joskus niitä olenkin väsännyt, nyt ei enää kiinnosta. Silppusimme kaikki kateaineeksi pensaiden juurille. Pari tuntia siinä meni sahan käynnistämisestä paikkojen siivoamiseen.

Olimme toinen toisemme apureina.




maanantai 6. huhtikuuta 2015

"EIKS NÄITÄ VOI VÄHÄN VÄHENTÄÄ?"

Tällaisella lausahduksella sai Puoliso-herra Kukkaro leukani loksahtamaan vähän alasuuntaan.

Mitä! Pitäisikö minun pienentää rehevintä kukkapenkkiäni? Ja Puolison käskystä. Käskyltä tuo lausahdus kuulosti minun korvissani.

Siitä on jo yli kymmenen vuotta aikaa kun ko. kukkapenkki perustettiin kesähuoneen kaivuun muokkaamalle paikalle. Penkissä kasvaa tienvierellä parikymmentä tummanpunaista jaloangervoa, niiden takana saman verran päivänliljoja. Kesähuoneen edessä on iiriksiä ja penkin keskellä jalomalvaa, hämyliljaa, isoa kurjenpolvea, keltaista nauhusta ym. Toisella reunalla kasvaa kalliokielot ja kuunliljat, kivenreunalla ruusukvitteni. Näiden yläpuolella on iso punakaneli. Ja sen alla puutarhakeinu.

Punakaneli oli se joka sai Puolison vaatimaan kukkien vähentämistä. Syy: " Omenia on niin hankala noukkia sieltä maasta kukkien joukosta. Ja onko näitä muutenkaan pakko olla näin paljon?"

Tottahan se on, että omenia putoilee kukkapenkkiin, mutta ei se aiemmin mikään ongelma ole ollut.
Yli kymmeneen vuoteen. Nyt kukkapenkki näyttää tältä:
Puolison käsky saattaa sisältää hyvääkin- jos alkaa kaivuumieheksi juurakoiden ylösnostamisessa.
Penkin on vallannut vuohenputki, ja jos kaikki juurakot nyt nostetaan ylös, saatan saada rikkakasvitkin poistettua. Eli saisin "Monet"-tyylisen kukkapenkkini paremmin hallittua.
Puolison kiukku on saatava hyötykäyttöön, sen olen oppinut lähes 50-vuoden yhdessäolon aikana.

Tänään pestiin kasvihuone painepesurilla ja penkit asetettiin uuteen uskoon.
Vanha multa oli niin pölisevää, että oli paras turvautua naamarin käyttöön.
Multapenkkien päälle tulee tänä kesänä istutussäkit, niitä tarvitaan kymmenen. Paprikat kasvatan ruukuissa.
Siivosin työpöydänkin, pääsen sen ääreen vaikka kirjoittelemaan.
Tulevalla viikolla laitan kukkalaatikoihin persiljat, timjamit ja salaatit kasvamaan. Basilika saa vielä lämmitellä sisätiloissa.
Päivällä käytiin Plantagenissa katselemassa kevään puutarhatavara- ym. tarjontaa.
Puoliso on osoittanut kiinnostusta kasvattamaan tomaatteja, ostin neljää lajiketta hänen huolehdittavakseen. Vaikka huhtikuu jo lähentelee puoltaväliä, aion nämä uudet tomaati vielä saada kesäksi kasvukuntoon. Kiire niillä jo on,mutta aiemminkin olen myöhäisillä kylvöillä onnistunut satoa saamaan.

Aiempia tomaattikylvöksiä tuuhettuu kesähuoneen lämmössä. Osa on jo reheviä, osa kitukasvuisia.

Kesäruukkuihin ostin joriinin juurakoita entisten lisäksi. 
Säästin viime syksynä gladioluksen sipulit, talvetin ne varastossa, mutta eivät ne enää olleet kylvökelpoisia. Uudet on näköjään ostettava vuosittain. 

Pojanpoika teki eilen viisi linnunpönttöä ja tänään niitä aseteltiin puihin. 
Jo niitä kämpänvaraajia kierteli ripustajan ympärillä. 

Tarpeeseen näköjään tulivat kun heti alkoi kova viserrys kuulumaan pönttöjen ympärillä.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

"SIINÄ ON SULLE VÄHÄN ARPEETTIA"

Sanoi Puoliso-Herra Kukkaro- minulle kun päivällä karsittiin omenapuita ja ylikasvaneita pensaita.
Meillä nämä puutarhahommat oksien silppuamisesta alkaen ovat minun työmaatani.
Sitä olenkin tehnyt hartaudella monet vuodet. Hyvät apuvälineet kuitenkin pitää olla.

Tekisi jo mieli alkaa kasvihuoneen kevätsiivous. Puoliso hääräilee siinä hommassa mukana, saa käyttää painepesuria lasien pesussa.

Tänään jo ravistelin Zilgasta kuivuneet lehdet pois.

Kasvihuoneen takaa kaadetaan vielä kuusi ja kieroonkasvanut koivu. Niiden kaadolla alkaa olla kiire.

Pihanurmelle ja kukkapenkkeihin heittelin säkilllisen kalkkia. Nurmen päällä on vielä vähän lunta.

Ikkunalaudoilla kasvaa tomaatit, basilika, paprika, chili ja meloni.
Uusi villitys näyttää olevan siementen idättäminen rasiassa styrox-levyn, talouspaperin ja kahvisuodatinpussin päällä, lautaksi sitä kutsuvat. Vettä reilusti pohjalla.

Sitä minäkin kokeilin tomaateille, paprikalle, chilille ja meloonille. Hyvin ja nopeasti itivät.
Eilen ne siirsin kasvamaan kylvömultaan.
Pieniä nuo taimet vielä ovat, vain paprikassa ja basilikassa on toiset lehtiparit kasvaneet.
Kesähuoneen ikkunalaudalla kasvaa kuukierto. Sitä käyn peittelemässä joka ilta kuplamuovilla ja isolla kynttilälyhdyllä. Kovimpina pakkasöinä laitan vielä fleece-hupun suojaksi.
Pikapuoliin siirrän muutkin taimet kesähuoneen ikkunalaudoille vahvistumaan.

Tulevaa kesää varten on taas uusia suunnitelmia (minun ajatuksissani).
-etuterassin laudat pitäisi irrottaa ja alusta siivota ja saada koko terassille uusi ilme
-keinut etsivät uutta paikkaa
-kesäkatoksen laudat pitäisi pintakäsitellä
jne. jne. sitähän se kesä teettää


Se tässä on hiukan ongelmallista kun en oikein tiedä miten saan haaveeni "syötettyä" Puolisolle -Herra Kukkarolle.

Ilman hänen käsipariaan haaveiluni voi jäädä vähän torsoks


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

JOSPA ALOITTAISI KASVUKAUDEN SUUNNITTELUN

Siellä se odottaa, kasvihuone, vähäisten lumien ympäröimänä. Marraskuussa huone tavan mukaan huputettiin kuormapeitolla, mutta jo ensimmäisen myterin aikana kiinnikkeet pettivät ja peitto lensi marjapuskiin. Pari kertaa olen vedellyt lumia pois katolta, kate kun on lasia, niin ei jäistä lumitaakkaa kestä. Kasvihuone on jo vuodelta 2002, n. 13 neliön Juliana ja puutarhamessuilta ostettu. Muutama lasi on jouduttu uusimaan.
Tämän kesän aikeena on istuttaa kaikki taimet kasvatussäkkeihin, nykyinen kasvuaslusta onkin menettänyt voimansa. Tai voisihan vanhan kasvualustan peittää laatoilla tai vanhoilla tiilillä ja laittaa niiden päälle kasvusäkit. Tulisi jotain uutta puuhasteltavaa.
Toisessa, siinä vanhassa muovisessa, oli myös niin huono kasvualusta ,ettei loppukesällä siihen uponnut edes vanhanaikainen perunakuokka. Sinnekin laitan kasvusäkit.
Pihapiiri vielä uinuu rauhallisessa talvilevossaan. Koiranpolku kiertää takapihan ympärillä.
Naapurin kissakin on pihalla tassutellut.

Kodinykkösen löytölaarista ostin tulevan kesän kukkien siemenet-10 senttiä pussi.
Prismasta ostin tomaatinsiemeniä, aika kalliita, yksi pussi maksoi 3,40 €!
Keskiviikkona laitoin itämään paprikan ja basilikan siemenet. Basilika jo pyrkii näkyviin:
Saunan lauteiden alla näitä idätän. Taimet siirrän kamarin ikkunalle.

Viherpeukaloilta tilasin taas muutaman perennantaimen, tomaatintaimia ja suklaakirsikan. Satasen lasku. Taas.
Olen tilannut Viherpeukaloilta taimia jo yli kymmenen vuoden ajan. Jotkut moittivat taimia, mutta minä olen saanut aina kunnollista tavaraa ja lähetys on tullut silloin kun on luvattu. Itse olen hiukan malttamaton odotellessani.

Puolisolta olen vaivihkaa kysellyt mitä uudistuksia pihapiiriin voitaisi tulevana kesänä tehdä.
Ainakin olohuoneen edustan terassi pitää purkaa ja koota uudelleen. Se on tehty jo aikapäiviä sitten ja senaikuisilla ohjeilla, eli lautojen väleihin piti jätää timpurinkynän levyinen rako. Käytännössä se on ollut vihoviimeinen malli: lautojen välit keräävät kaikki roskat, eikä niitä ole helppo puhdistaa. Lehtipuhaltimella niitä olen tuulettanut, mutta huonoa on jälki ollut.
Nyt lupasin palkata rippikoululaisen purkamaan terassilaudat. Ruuvinvääntimellä se sujuu sutjakkaasti.
On ollut puhetta, että pojanpojan tämänkesäinen rippijuhla voitaisi pitää täällä meidän pihapiirissä.

 Siksi on hyvä jo nyt suunnitella näitä parannuksia.
Ja kasvivalintoja; mitkä kukat kukkivat elokuussa. Ainakin "joriinit" ja asterit.